Hautausmaat ja muistokivet

heinäk. 20, 2022

Jo muinaiset egyptiläiset tekivät kivestä vainajilleen vaatimattomia muistomerkkejä, jotka me tunnemme nykyään nimellä pydamidit. Toki siellä käytettiin myös ns. normaaleja hautakiviäkin, joissa oli useasti kirjoitettuna vainajasta tietoa tämän asemasta, vallasta ja ammatista. Suomessa on vuosisatojen kuluessa vakiintunut hautausmaiden paikka kirkon ympärille ns. kirkkotarhaan. Nämä paikat heijastavat nykyäänkin kunnioitusta vainajia kohtaan ja ajan lähes pysähtymistä. Niissä on ainakin maallinen ainainen kiire jäänyt taakse. Yleensä hautausmaalta löytyy myös kellotapuli, pensasistutuksia, hautakappeli, sankarivainajien muistolehto, muualle haudattujen muistoalue, portit ja muurit sekä hoidetut nurmikko- ja hiekka-alueet sekä tietysti hautakivet.

Hautauskäytäntö elää


Pronssi ja kivikaudella vainajat usein poltettiin ja jotkin merkkihenkilöt haudattiin matalaan hautaan kivikasan alle juhlapuvuissaan ja matkaan tarvittavine tavaroineen. Kirkkotarhojen koko lähti nousemaan 1800 luvun alussa, koska vähän aikaisemmin luovuttiin kirkkoon hautaamisesta terveys- ja hygieniasyistä. Myös jo 1800 luvulla asetetut erilaiset lait ja asetukset määrittivät hautausmaiden sijaintia ja hoitoa. Nyt jo sadan vuoden ajan terveydenhoitolaki onkin edellyttänyt myös asemakaavakartan tekemistä kaikista hautausmaista, niin että niistä selviää erilliset hautasijat ja hautapaikat. Hautausmaita on myös selkeytetty ja niihin on tehty selvät kulkupolut ja kadut ja eri korttelit on eroteltu toisistaan. Aikaisemmin hautapaikka kuvasti myös luokkajakoa, jolloin ylhäisemmät ja papisto pääsivät kirkkoon tai heti sen ulkopuolelle siunattuun maahan hautaan.


Vaikka tuhkahautasta on Suomessa käytetty jo ainakin 1920-luvulta asti, niin 1980-luvulle tultaessa tuhkaus alkoi yleistyä ja tämä johti isompiin erillaisten uurnahautaukseen tarkoitettujen lehtojen ja alueiden kaavoittamiseen hautausmaalle. Tämä on taas muuttanut hautausmaiden yhtenäistä ilmettä, koska uurnapaikat ovat yleensä kapeampia ja niille saa laittaa usein paljon pienemmän kokoisen muistokiven. Nämä alueet eroavatkin suuresti vanhimmista hauta-alueista, jotka yleensä sijaitsevat aivan kirkon vieressä. Useasti vanhoissa muistomerkeissä on myös nimen ja aikatietojen lisäksi maininta ammatista ja yhteiskunnallisesta asemasta. Vanhoissa hautapaikoissa on myös käytetty valurautaisia ristejä ja jopa valurauta-aitauksia. Kun mennään tästä ajasta 400 vuotta taakse päin, niin kirkon sisälle haudattujen hautalaatat koristeltiin vainajaa esittävällä kohoreliefillä tai jopa täydellisellä veistoksella.

Hautakivi


Ennen puu- ja metalliristit olivat suosittuja ja helppoja merkkejä haudalle. Samoin käytettiin myös pystypaasien/obeliskien muotoisia katkaistuja hautakiviä. Nämä kuvastivat ihmistä, jonka elämä oli jollain tavalla loppunut kesken. Nykyisin edelleen suosituin hautakivi on musta kivi. Näitä on Suomessa työstetty ja kiilloitettu jo 1800-luvun puolelta asti. Vaikka 1900-luvun puolen välin jälkeen alkanut hautakivien sarjatuotantomainen yksipäivästäminen onkin tylsentänyt hautausmaiden yleisilmettä on nykyään jälleen otettu käyttöön erillaisia kivilajeja, muotoja ja koristeita. Näillä kaikilla voidaan korostaa ihmisen mennyttä eloa ja harrastuksia yms. Nykyään kiven sivut ja päälliset voivat olla lohkotulla pinnalla, kiilloitettuja, sahapintaisia, hiekkapuhallettuja tai poltettuja pintoja. Kivet voidaan myös muotoilla vaikka sydämen muotoiseksi tai tehdä kivi kahdesta palasta jonka välissä on koristeellinen joen muoto sahattuna auki.


Niillä alueilla, joissa ei ole valmista pohjapalkkia käytössä suositellaan, että pohjakiven kanssa nostetaan taulukiveä selvästi ylös maanpinnasta, koska maa nousee ajan saatossa aina ylemmäs. Pohjakivi on hyvä myös olla tarpeeksi iso verrattuna taulukiveen. Mitä enemmän siinä on pinta-alaa maata kohti ja paksuutta, niin sitä paremmin se kestää taulukiven paineen alla keinumatta. Useasti kuitenkin arkkuhautauksen yhteydessä joudutaan hautakiveä suoristamaan seuraavana vuonna talven jälkeen, koska maa tiivistyy kaivetussa kohdassa.

Putsaaminen


Vanhoja muistomerkkejä on myös tehty kalkki- ja hiekkakivestä, mutta niiden kestävyyttä on koetellut monet sateet, pakkaset sekä niihin kasvavat levät sekä jäkälät. Ei ole sattumaa, että suomalaisissa oloissa suomalainen graniitti on kestävin vaihtoehto hautakivelle.

Jos itse haluaa hautakiveä lähteä putsaamaan, niin kannattaa se tehdä ajan kanssa ja rauhassa. Liika emäksisten pesuaineiden ja kovien harjojen kanssa hankaaminen kuluttavat kultaukset pois pinnasta. Kivi kannattaa kastella hyvin ja antaa veden pehmentää likakerrosta ja irroittaa siinä kasvavien levien yms. juuristoa. Pesuveteen voi lisätä hieman mäntysuopaa tai neutraalia astioiden käsinpesunestettä. Lisäksi kivi on huokoinen aina, joten erillaiset ainesosat voivat imeytyä siihen kiinni. Myöskään kuumaa/kiehuvaa vettä ei kannata kivelle heittää, sillä se voi jopa murentaa ja lohkaista palan kivestä suuren lämpötilavaihtelun vuoksi.



Nykyään useasti sukunimi ja koristeet kuten linnut ja perhoset on tehty useimmiten pronssista. Näitä voi myös puhdistaa käden lämpöisellä vedellä, johon halutessaan voi lisätä hieman ph-neutraalia pesuainetta. Liikaa näitä ei myöskään saa hangata ettei niiden pinta vaurioidu.


16 Nov, 2022
Matkoillamme hautakivien asennuksissa löydämme Suomen kauneimpia seutuja ja rakennuksia. Yleensä niitä ei ehdi jäädä ihastelemaan, mutta välillä kuitenkin. Ohessa on pieni otansa Kemiönsaaren seurakunnan alueen kirkoista. Olemme ottaneet matkoiltamme muutamia kuvia ja osa on seurakunnan omia kuvia.
10 Feb, 2022
Muista aina, että teet kotia itsellesi – ei muille. Vaikka maailmalla trendivärit ja kuosit vaihtuvat, niin keittiöremontteja ei tehdä joka vuosi eikä edes joka viides vuosi. Muista aina, että värivalinnat, tasot, kaappien ulkonäkö yms. on vain sinun katseittesi arvoisia.
29 Dec, 2021
Vaikkei Ida Maria Laakson Pronssi & Kivi Oy olekaan aivan näin vanha, niin syvää osaamista ja ammattitaitoa häneltä löytyy pronssituotteiden saralla. Hautakivialan yritykset ovat oppineet tuntemaan hänet innovatiivisista ajatuksista ja tuotteistaan.
LATAA LISÄÄ
Share by: